keskiviikko 1. marraskuuta 2006

Pauli Pietiläisen matkaraportti Permin I urkufestivaalilta







Pauli Permin uruissa.







Perm on miljoonakaupunki, joka sijaitsee Ural-vuoriston länsipuolella.

Kaupungissa ovat yhdet urut ja yksi urkuri.

Muutama vuosi sitten rakennettu hieno 500 hengen konserttisali, saksalaiset Glatter-Götz -urut lavalla, soittaja selkä yleisöön päin. 3 sormiota, 40 äänikertaa, Setzer-kombinaatiot, 4 erilaista kiinteää crescendoa (Walze), sormion ulottuvuus C-a3.

Urkujen fasaadin piirroksia ja Urkujen dispositio

Permin I kv. Urkufestivaalin loppuunmyyty avajaiskonsertti oli huikea menestys! Toimin urkurina ja solistina Pirjo Nenonen, sopraano.

Soitin mm. improvisaation venäläisistä kansansävelmistä (Kalinka etc.), jonka jälkeen sain spontaanisti kukat ja eräs nuorempi nainen toi riipuksen kaulastaan lavalle ja ojensi sen minulle!

Konsertin jälkeen toinen nainen ojensi Suomi-aiheiset runonsa minulle, jotka muuan saksaa osaava käänsi. Jotenkin tuntuu, että yleisö on vilpittömämpää ja (hyvässä mielessä) lapsenomaisempaa kuin Suomessa.

Järjestelyt olivat moitteettomat ja hotelli kerrassaan hieno. Permin alueen kulttuuri- ja taidehallinto vastasi festivaalin käytännön järjestelyistä - ja "maksoi viulut", palkkion lisäksi myös kaikki matkakulut.

Terv. Pauli

Ei kommentteja: